HYVÄN MIELEN JOULUA !

Loirin joululaulut soivat.

Kynttilät ja jouluvalot luovat kaunista tunnelma.

Perheen miehet makoilevat ja nauttivat rauhasta.

Toinen täyttää ristisanaa ja toinen pelaa uutta peliään.

Mitään ei ole pakko tehdä.

Minä kuljen ja nautiskelen olosta kotona.
Mielessä harmittelen jo aikaa,

kun jouluvalot pitää riisua pois. 

On tämä niin kaunista aikaa!

Ulkona oleva mustuus ei minua haittaa,

kun sisällä saa fiilistellä.

Tänään joulupäivän aamuna

kävelimme perinteisesti klo 8 joulukirkkoon hiljentymään.

Sen jälkeen maistuikin aamukahvi, 

Ja kinkkuvoileipä.

Tänä vuonna jouluevankeliumi oli entistäkin tutumpi,

sillä sain kutsun ja kunnian lukea sen 

kirkossa Tuomaanpäivän aamuhartaudessa.

Hieno ja hiljentävä kokemus.

Joka vuosi joulutavaroiden laatikosta

tulee esille vihreä rautainen viisijalkainen kynttilänjalka.

Se on tarinan mukaan Eino-taatani tekemä, 

vaikka äitini ei asiasta aivan varma olekaan.

Joka tapauksessa se on n 20 vuotta  sitten poisnukkuneen

Irma-mammani tavaroiden joukosta itselleni siirtynyt aarre.

Aina en ole sen kauneutta nähnyt, 

vaikka tärkeä se minulle onkin.

Tänä vuonna huomasin sen kauneuden.

Katkaisin siihen kruunukynttilät eri mittaisiksi ja ihailin.

Mieliin muistuvat myös ne joulut,

kun Irja-mamma, Eino-taata ja Penna-eno 

viettivät niitä kanssamme.

Kuulen korvissani mamman äänen.

Siitä onkin pitkä tovi, siis edellisestä postauksestani.

Napsuttelin juuri joulutunnelmastamme kuvia.

Tänäkin vuonna sain mieheltäni

kimpun valkoisia tulppaaneja <3.

Isosiskoni oli kutonut minulle tyynyn: Ihana!

Kirjastomme lipastolla seisoo 

uudet pienet tanskalaiset puutalomme,

olen niihin aivan rakastunut:)

 Kahvin kanssa on tullut herkuteltua, 

kuten jouluna kuuluukin.

Kahvinpavut ovat kauniit myös lasipurkissa.

Kynttilää ei kannata kuitenkaan päästää palamaan

aivan loppuun - tuoksu ei ollut kovin houkutteleva.

 Tänä vuonna laitoin kotiin esille

vain ne jouluiset tavarat, 

joista todella pidän.

Perheen miesväen jouluperinne,

kuusen tuominen ja sen valojen virittely

sujui mukavasti suunnitellessani itse vieraille tarjoiltavaa.

 Eilen klo 18 jälkeen meille saapui 

lähiperheeni jälkipolvineen ja muutama ystäväkin.

27 henkeä: nuorin 1 ja vanhin 75 -vuotias.

Kaikilla tuntui olevan hyvä joulumieli -

yhteenkokoontuminen on meille tärkeää.

Mieheni luonnehtii erittäin vilkasta sakkiamme:

"Kaikki puhuu, kukaan ei kuuntele".

Olen kuitenkin havaitsevinani perheessämme

pientä rauhoittumista?

Mieheni suku on kaukana ja hajallaan pitkin Suomea

emmekä heitä jouluaattona tapaakaan. 

Raumalaisessa perheessämme
pohjalaisuus on ja pysyy kyllä vahvasti.

Mukavia joulutervehdyksiä saimme Pohjanmaalta: 

Tero Järvisen kirjoittama kirja:

"Syrän niinku salamiakki" 

KAIKKENI ANNAN

Kaikkeni annan,

mutta silloon en,

kun on hyvä hiihtokeli.

Kaikkeni annan,

mutta silloon en,

kun oluelle kutsuu leijonaveli.

Kaikkeni annan,

mutta silloon en,

kun mäkihyppyä on televisios.

Kaikkeni annan,

mutta silloon en,

kun Selänne on paitsios.

Kaikkeni annan,

mutta silloon en,

kun lähären hirviä jahtaamahan.

Kaikkeni annan,

mutta silloon en,

kun pyyrät vaatteeta vahtaamahan.

Mukavia joulunpyhiä !

KOTITOIMISTO

 Kotitoimistomme on
isovanhempieni vanhassa vaatekaapissa.

Tai ei nyt aivan kokonaan, 

mutta kaikki rumat jutut ainakin.

Alla kuvassa paistaa aurinko, 

juuuuuuu ei ole kuvattu lähipäivinä!

Eikä ole aseteltu tavaroita kuvausta varten, 

mutta kun tälläinen kuva löytyi!

Kaapin sisälle on joskus aikoinaan vanhan hattuhyllyn ja 

tangon lisäksi lisätty hylllyjä.

Kaapin ensimmäinen palvelustehtävä kotonamme 

oli olla yritykseni varasto-konttori-arkisto.

Ja siinä hommassa se oli ainakin pari vuotta.

Seuraava tehtävä sillä oli 

vanhassa kodissamme palvella astiakaappina.

Hyllyt päällystin puolipellavaisella kankaalla,

joka osoittautuikin loistavaksi pikarien alla.

Kaappi palvelee nyt siis neljännessä roolissaan. 

Se sisältää papereita ja konttoritarvikkeita.

Vanerinen valkoiseksi maalattu lokerikko 

sopii kaapin henkeen, muovin sijaan.

Toisen oven takana koreja ja laatikoita  

(odottavat että joku siivoaisi ne).

Parasta, ja kaikkein parasta kaapissa on,

että sen sisällä on tulostin.

Sitä käytetään todella harvoin, 

mutta kuitenkin käytetään.

Sen virtajohto menee kaapin takaseinän kolosta 

ja on aina paikoillaan.

Se mahtuu toimimaan tuolla hyllyllä.

Pitkä 4 m johto yltää koneelle ja vaikka kauemmaksikin.

(olisihan niitä langattomia, mutta kun tämä toimii).

Nykyään kaapin sisäpuolella on musta koukku, 

johon johto kelataan siksi ajaksi kun sitä ei käytetä.

Huoneen kattoa koristaa kruunu, jonka ostin 

3 vuotta sitten uutena, se oli kullanvärinen:(

Ennen kristallien kiinnitystä 

vein sen vintillemme " mattamustamaalaamoon"

Se oli siinä!

*****

Kynttilöitä poltellessa

joulua odotellessa!

Kaikille 

mukavia

päiviä!

Jhn

MEILLÄ ORANSSIA?

Niin se vaan maailma muuttuu... ja maku!

Olen aina ajatellut, ettei oranssi ole minun värini.  

Ei kannata sanoa ei koskaan, koska näinkin voi käydä.

Mustalla ja valkoisella tyynyllä sitä on rötkätelty vaikka kuinka.

Ja se näkyykin niissä, pitänee pian tehdä uudet.

Niiden kaveriksi ruokatilaamme tuli ripaus poltettua oranssin sävyä, 

josta siis pidän nyt kovasti!

Kaikki alkoi siitä, kun kaipasin huoneeseen enemmän särmää.

Kirpparilöytö -sohvapöytä sisään ja 

hetken mietin sen maalaamista kiiltäväksi valkoiseksi.

No hetihän sen näki, ettei tosiaan maalata!

Minun tyyliäni on siis "sekametelisoppa".

Minulle ei sovi samaan huoneeseen kaksi saman sarjan kalustetta, 

koen sen liian helpoksi ja yllätyksettömäksi.

Elämän maku ja tarinat tavaroissa tekevät niistä aarteita.

.

Pöytä sai "sielunveljekseen" vanhan puisen sikarirasian, 

joka on kulkenut mukanani ainakin 20 vuotta.

Juu, en tosiaan ole niitä polttanut silloinkaan, vaan tyhjänä bongannut jostain joskus!

 Olavi ja Olkakin pitävät väristä.

 Saat nähdä viipyykö väri meillä viikon,kaksi vai kauemmin?

Nämä oranssit kynttilät ovat kyllä jo minulle liikaa, 

poltan ne pois!

MUKAVAA 

ALKAVAA

VIIKKOA!

Paluu mökin tunnelmiin

 Syksy saapui ja talvi on edessä.

Kevätihmisenä selviän alkavan pimeän ajan yli kynttilöiden 

ja niiden luoman tunnelman voimalla.

Nyt on kuitenkin sopiva hetki avata vielä ovi mökkimme tunnelmiin.

 16 vuotta sitten paikka hankittiin ja 

seuraavina vuosina remontoimme ensin kuisti . sitten keittiön ja kamarin.

Siinähän se mökkimme sitten olikin:)

Mikään ei ole muuttunut siellä remontin jälkeen.

Tai no jotain pikkuviilausta joka vuosi, jokunen tyyny virttyneiden tilalle tms.

Tervetuloa nyt siis vierailulle , tiettävästi 1930-luvulla rakennetun, 

punaisen mökin keittiön ja kamariin.

Ainuttakaan ulkokuvaa talosta ei löytynyt, mikä kertoneekin sen viehättävyydestä jotain.

Ja kuinka ollakaan, ei ole myöskään kuvaa keittiön hellanurkasta,

enkä ensi keväänä nähdään kuvat "ennen" ja "jälkeen".

.

 

 

Kurkataan sitten kamariin.

Meillä oli ollut kellarissa jo vuosia tuo keittiön ruskea ruokapöytä ja 

alla kuvassa vilahtava peilipöytä.

Ne eivät koskaan ole minua  mitenkään erityisesti viehättäneet, 

mutten niistä hennonnut luopuakaan.

Syykin selvisi kun vuonna 1996 astuin mökin ovesta sisään:

ne kuuluvat tänne.

 Meinasin ihan unohtaa! 

Tänä kesänä maalasin muurin valkoiseksi ja koko huone valaistui.

Sinänsä tuo harmaa sinkkipinta oli ok, mutta niin suttuinen ja synkkä.

Nyt se valaisee valkoisena kamarin nurkassa 

ja keväisin varsinkin lämmittääkin mukavasti.

Kun katson näitä kuvia, 

niin mieleni kyllä tekisi hieman toisenlaista fiilistä, 

Tai sanoisinko, että kaipaisin hieman selkeämpää ja vähemmän pehmoa.

Mutta myönnän, että tyyli on tähän torppaan oikea.

Ehkä joskus?

 Kurkataan sitten vaikka seuraavilla kerroilla pihalle, 

pihan yhdenhuoneen rakennukseen eli vierashuoneeseen 

ja sen jälkeen vaikka rantasaunaan.

Kesäinen kukka vielä lopuksi ja

suosikki suojaruukkuni eli ruskea paperipussi.

Ulkona sataa ja on pimeää,

onneksi on muisto kesästä näin lähellä 

ja uuden kevään odotus edessä:)

Jhn

Helppo ja herkullinen 
OMENAKAKKU

Mökkinaapuri Kalle sanoi kauniita laatusanoja 

tämän ohjeen omenakakkua syödessään.

Yhdyn hänen mielipiteeseensä sanoen, 

että omenasta saa parhaat piirakat!

Tässä kakussa kummallista on se, 

että taikinassa taitaa olla enemmän 

omenalohkoja kuin itse taikinaa.

Juuri se asia tekee kakusta niin herkullisen!

Herkullista jopa ilman vaniljakastiketta tai jäätelöä.

Tai no, lämmin omenapiirakka ja vaniljajäätelö-nam!

Tämän piirakan neljä ehdotonta valttia  ovat:

1. Ei tarvitse vaahdottaa tai vatkata.

2. Tiskiä syntyy vain kulho, lusikka ja veitsi. Ja tietenkin kakkuvuoka.

3. Lopputuloksena maukas vanhanajan omenakakku

4. Kakusta tulee erityisen hyvää myös gluteiinittomista jauhoista.

(Kameran asetuksissa ollut jotain pahasti pielessä,
kuvat  ovat niin karmeita!

Siis ei kameran käyttäjässä mitään vikaa)

JOHANNAN OMENAKAKKU

Mistähän resepti lie minulle tullut,en muista!

Mutta se on vuosien aikana muotoutunut tällaiseksi:

100–125 g voita

½ dl sokeria

2 munaa

2 ½ dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 rkl maitoa tai kermaa

1 ½ dl rusinoita

hieman sitruunamehua

ripaus kardemummaa

4 iso/ 8 pientä mielellään hapahkoa omenaa

Sulata voi ja jäähdytä sitä hieman. 

Sekoita loput ainekset taikinaan vatkaamatta.

Kuori omenat ja lisää ne taikinaan suurina lohkoina.

Säästää osan omenoista kakun pinnalle.  

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan.

Paista kakkua 200 asteessa noin 35–40 minuuttia.

Ennen uuniin laittoa voit ripotella pinnalle rouhittua hasselpähkinää, 

raesokeria, mantelia tai kanelia

Kakku on hyvää myös seuraavana päivänä, 

mikäli sitä on jäljellä:)

Omenaisia

Onnenhetkiä!