09 toukokuuta 2014

LAVAREUNAT VAI REUNALAVAT?


41
9.5.2014


Mökkitontillamme on alue, jonka olen halunnut aina unohtaa.
Villiintynyt pahasti: löytyy vanhoja viinimarjapuskia, leppää, nokkosta, 
runsaasti rikkaruohoja, voikukkia ja jättipalsamiakin viime vuonna!


Sen kulmille asetin muutama vuosi sitten puretun vanhan saunan 
ikkunakarmit kasvimaakseni. Jättikokoinen kasvimaani oli peräti kaksi neliötä. 
No olivathan siellä mm persilja, ruohosipuli, salaatti ja lipstikka kasvaneet.


Viime kesänä kävi jo mielessä, että tähän pitää tarttua.
Viime lauantaina olin vapaalla ja sain mieheni lähtemään
kanssani lautaa ostamaan. Ja puutarhamultaa.


Kaksi metriä kertaa 80 senttiä.  Kolme kappaletta.
Kulmiin 5x5 palikat ja ruuvilla kiinni. Nopeaa ja palkitsevaa. 
15 vuotta vanhan puretun terassin lautoja reunoiksi.



Raivasimme kaikki korkeat kasvustot ja tasoitimme pohjaa täytehiekalla.
Päälle juurimatto -jonka läpi ei kuulemma kasva mikään. Hope so!
Lavat käsittelin jostain jääneellä kelonharmaalla terassiöljyllä, 
joka riitti juuri ja juuri.


Puufirman roskiksessa oli kasapäin paksua pitkää muovia, jotka oli poistettu lautakasojen päältä.
Sitä sitten leikkaamaan suikaleeksi ja nitojalla kiinni reunoille. 
Viisi säkkiä puutarhamultaa joka laatikkoon oli hieman vähän, mutta sillä pääsin alkuun.


Lipstikan juuret olivat kuin mustekalan. 
Kaivoin sen varovasti ylös ja siirsin uuteen kasvupaikkaan. 
Pitäisikö ensi kesänä kokeilla kehuttua lipstikkakeittoa?


Meillä on myskyn ja isännän toimesta kaadettu puita.
Osa kaadettujen puiden kannoista on jyrsitty ja niistä tuli uskomanton määrä
puurouhetta.  Nyt sain osan siitä hyödynnettyä.


Nyt siis valitsemaan mitä ryhdyn kasvattamaan.

Näin keväisin innostus on kova, toivon sen kestävän niin 
ettei elokuussa tarvitse hävetä laatikkojen sisältöä.

Saas nähdä!?


8 kommenttia:

Niina kirjoitti...

oih! Näyttääpä hyvältä! Itse ajattelin laittaa perus yrttien lisäksi tomaattia kasvamaan... pitää katsoa kuinka sen kanssa käy! :)

Jhn kirjoitti...

Tomaatit lämpimällä seinustalla on melko helppoa, kunnon taimet torilta vaan!

Jian Zhuo kirjoitti...

coach factory outlet
michael kors outlet online
jordan shoes
gucci outlet online
burberry outlet store
birkenstock shoes
polo ralph lauren outle
ray ban sunglasses outlet
mulberry handbags
james shoes
20170329yueqin

Jian Zhuo kirjoitti...

michael kors
coach factory outlet online
yeezy shoes
cheap oakley sunglasses
tory burch outlet online
coach outlet online
louboutin outlet
burberry outlet online
michael kors outlet online
cheap air max
20170329yueqin

ninest123 kirjoitti...

fendi handbags
salomon shoes outlet
moncler jackets
cveland cavaliers jerseys
rolex replica watches
michael kors uk
coach factory outlet
oakley sunglasses
yeezy boost 350 v2
longchamp handbags
mt0713

Yaro Gabriel kirjoitti...

www0416oakley sunglasses
jimmy choo outlet
christian louboutin outlet
philadelphia eagles jerseys
red bottom shoes
buffalo bills jerseys
red bottom shoes
ralph lauren outlet
new york knicks
michael kors handbags sale

风骚污男 kirjoitti...

20180601 junda
cartier jewelry
coach outlet
moncler outlet
air jordan release dates
soccer jerseys
kappa clothing
pandora charms
adidas wings
michael kors outlet online
pandora outlet

chenlina kirjoitti...

jordan 14
mac cosmetics
tommy hilfiger shirts
christian louboutin shoes
van cleef & arpels
valentino shoes
nike air max
nike tn
saint laurent sunglasses
ナイキ スニーカー
chenlina20180712