Siitä on jo 18 vuotta aikaa, kun löysimme ränsistyneen mökin villiintyneellä tontilla.
Rakastuimme siihen suinpäin molemmat, ja siitä alkoi tämä mökkihöperyys.
Monenlaisia unelmia ja haaveita on paikkaan liittynyt, ja
ne ovat muuttuneet ja kehittyneet pikkuhiljaa.
Nämän vuodet ja niiden kesät ovat täyttyneet mukavilla muistoilla.
Nämän vuodet ja niiden kesät ovat täyttyneet mukavilla muistoilla.
Joka kevät jokin korjattava tai muutettava paikka saa meidän intoutumaan.
Jotta tästä ei tulisi aivan työleiriä, puuhastememme vain juhannukseen saakka
kaiken irtoavan vapaa-ajan, sen jälkeen keskitymme kesän viettoon.
Tässä tulee tämän kevään projektistamme
liikaa kuvia ja valtavasti tekstiä.
Edellisestä päivityksestä vierähtikin jo tovi!
Pihavajamme punaisesta mummolatyylistä astuttiin mustavalkoiseen
maailmaan, samaan tyyliin kuin kuin rannalla oleva sauna ja puuvaja jo ovat.
Vajan henkeä malttoi päivittää, sillä se ei ollut mitenkään tyylipuhdas aikansa rakennus,
vaan vuosikymmenien aikana vaan kyhätty.
Se ei palvellut meidän arkeamme, eikä miellyttänyt silmää.
Vajan henkeä malttoi päivittää, sillä se ei ollut mitenkään tyylipuhdas aikansa rakennus,
vaan vuosikymmenien aikana vaan kyhätty.
Se ei palvellut meidän arkeamme, eikä miellyttänyt silmää.
Ensimmäinen homma mökillä vuonna 1998 oli keksiä
miten saadaan näppärästi 3 kk ikäiselle pojallemme pyllynpesuvettä:
Pihavajan kulmalle kannoimme silloin jonkun saunasta hylkäämä vesipata ja
rakensimme kahdelle sivulle aitauksen. Siinä se palveli myös
loistavana tiskauspaikkana tämän kevään päivitykseen saakka.
Onneksi Kollanpojilta löytyi muiden puutarvikkeiden lisäksi
erä saman levyistä "veitsipontti"-lautaa
kun vanha vajamme seinät olivat.
Halusin aidan sivut ehdottomasti tehtyä seinän jatkeeksi.
Eniten rakennuksen tyylinvaihdokseen vaikutti tietenkin värin vaihtuminen.
Suuren muutoksen teki myös karmilistojen vaihtaminen
kapeiksi ja seinän värisiksi. Aidan linjat vaihtuivat vaakaan.
Lisäksi nostimme vanhat laatat ylös, tasasimme pohjan,
teimme reunat ja laatoitimme isomman alueen.
Päätimme siis tehdä yhden aitauskulman sijaan
aitaukset molemmille puolille.
Kun tuli ikkunan maalauksen aika, havaitsin sen olevan ihan laho.
Samalla hetkellä syntyi ajatus ikkunan vaihtamisesta oveksi...ja siinä se nyt on.
Se oli siis aivan superajatus, sen olemme nyt käytössä huomanneet,
Mies piti ajatusta ensin aivan turhana. Onneksi alkoi muistaakseni jokin jääkiekkopeli telkkarista ja minähän tartuin sahaan! Hups! Eihän siinä ollut kuin 5 tai 6 lautaa,
jotka sain käsin sahattua ikkunan sivuja alastulevien tolppien kyljestä.
Olihan siinä pari isoa naulaa eli rautasahaakin tarvittiin.
Rapun tein vanhoista laudoista.
Oven sivuille tein kapeat karmilaudat ja
seuraavan ongelman kimppuun: mistä saadaan ovi?
Ovi ei tosiaan saisi olla mitenkään hieno tai viimeistelty,
vaan sen pitäisi sopia vajan tyyliin. Samassa vajassa oli vanhat pariovet
ja niistä otinkin mallia. Valitsin tarkoituksella eri levyisiä ja
paksuisia lautoja, joita löysin talon alta.
Tuumasta toimeen ja toteuttamaan myös pyöreää ikkunahaavettani.
paksuisia lautoja, joita löysin talon alta.
Tuumasta toimeen ja toteuttamaan myös pyöreää ikkunahaavettani.
Lisäksi halusin oven aukeavan sisäänpäin.
Nyt kirjoittaessani huomaan, miten tämä projekti kehittyi ja kasvoi sitä tehtäessä.
Ennen pyöreän reijän sahaamista poikkesin raitakaupassa kyselemässä, olisiko mitään
pyöreää metallista/alumiinista rengasta tai kehää, josta saisin ikkunaani "karmit".
Keksin käyttää siihen "ilmastointiputken kiinnityshelaa" tai jotain sinne päin -osaa.
Rauman Lämpö-Kartanosta ystävällisesti tilasivat minulle sellaiset 200 mm kokoiset.
Isäni madalsi ne, ja näin sain oven reikään molemmin puolin alumiinikehykset.
Sisäpuolelle laitoin neljällä listalla neliönmallisen lasinpalan.
Pieni kurkkaus sisään vajaan.
Kylläpä maali vielä kiiltelee rumasti vanhassa kuivassa seinässä,
onneksi kunnolla kuivuttuaan ei enää kiiltele.
Tässä kuvassa näkyy vajan toinen ovi, joka edelleenkin jäi myös käyttöön.
Näissä kuvissa on tulossa pöydille runkoja.
Ihan itte suunnittelin ja tein alusta loppuun. Tukevatkin niistä tuli:)
Kellaristamme löytyi edellisen kodin keittiöremontista jäänyt allas ja hana,
jotka otettiin nyt uusiokäyttöön. Kylmä vesi tuli talon kulmalle jo vanhassakin versiossa,
nyt se tulee oikeasta hanasta ja alhaaseen.
Vaikka tätä projektia pidinkin omanani, niin ilman apujoukkoja siitä ei olisi tullut mitään.
Lauri ja Krista maalailivat seiniä, Maarit ja Teppo toivat ja istuttivat aidanreunaan
ihania jättipoimulehdentaimia. Mieheni hoiti kaikki raskaimmat työt: kaivamiset, laatoitukset, tolppien lyömiset, tarvikkeiden ostamiset jne. Kiitos!
Käsillä tekeminen tekee hyvää aivoille - sanotaan.
Sen uskon ja olen myös siitä hyvin riippuvainen.
Nautin niin suunnattomasti kevätpuuhistamme.
Niihin uppuituessani ajatuksenikin ovat niissä, eivätkä varsinaisessa työssäni.
Työssäni kyllä suunnittelen, mutta konkreettisesti en juurikaan tee asioita.
Myös meidän pihallemme tuli suosituista kuormalavoista kyhätty istuin.
Vanhat vahakankaat ovat muuten aivan loistavia, kun pitää maalatessa suojata paikkoja!
Jonkinlaisen pikkupöydänkin aioin tehdä penkin eteen kahvihetkiä varten.
Olin jo kantamassa vanhoja laattoja pois, mutta ajattelinkin käyttää niitä nyt pöydänjalkoina.
Hukkapaloista tein kolmen laudan kannen ja hieman maalia päälle.
Halpa, nopea ja toimiva!
Halpa, nopea ja toimiva!
Tässäpä on uusi "kesäkeittiömme".
Kaikki seinät ovat vajan alkuperäisiä,
väliseinän maalasin valkoiseksi (ensin kylläkin mustaksi).
väliseinän maalasin valkoiseksi (ensin kylläkin mustaksi).
Vanha jääkaappi sai liitutaulutarraa pintaansa. Se palvelee edelleen
grillattavien ja kesäjuotavien säilytyksessä, mökin jääkaappi kun on melko pieni.
Aiemmin jääkapille suunnistettiin työkalujen, sahojen ja ruohonleikkuubensojen ohitse,
nyt tämä nurkka on pyhitetty vain keittiötavaroille.
grillattavien ja kesäjuotavien säilytyksessä, mökin jääkaappi kun on melko pieni.
Aiemmin jääkapille suunnistettiin työkalujen, sahojen ja ruohonleikkuubensojen ohitse,
nyt tämä nurkka on pyhitetty vain keittiötavaroille.
Vanhoista leveistä kulmalistoista tein seinälle pari boksia kahvitavaroille.
Työtason mustavalkoruutuisen vahakankaan alla on vanhoja lautoja.
Meillä nääs astuttiin samalla uudelle aikakaudelle,
Meillä nääs astuttiin samalla uudelle aikakaudelle,
kun hankimme ensimmäisen kahvinkeittimen mökillemme.
Muovinen matto on osoittautunut tilassa käteväksi.
Pihan ja ruuanlaiton toimivuutta parannettiin rakentamalla grillauspiste.
Se on vajan päädyn levyinen eli noin kolme metriä.
Enää ei kanneta pallogrilliä ulos ja sisälle ja etsitä hiiliä jne.
Nurmikko poistettiin ensin laattojen alta. Lautaa käytettiin viivaimena ja
puukolla tehtiin rajaukset. Se tekikin reunan leikkaamisesta helppoa ja siistiä.
Laattojen alle laitoimme juurikankaan ja hiekkaa.
Vanha hyvä savustuspönttö, uusi kaasugrilli, paikka kaasupullolle, muurikalle ja sen polttimelle ja grillaustarvikkeille: nämä kaikki koetin saada sopimaan kolmeen metriin. Huh! Jokunen tunti ja ilta menikin sen miettimisessä. Savustuspöntön sijoittaminen uuteen paikkaan on vieläkin kesken. En osaa muurata enkä hitsata:(
Pöytätason grillin viereen ja grillin alle tein lattialaatoista, jotka löysin Laattapisteestä.
Taidan nostaa ne talveksi sisälle, koska en tiedä, miten ne kestävät talvea,
Rasva ja kuumuus olisivat tuhrineet puutason hetkessä,
tämä on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi.
Grilliin kuuluva pyörällinen metallikaappi ei ollut mieleeni.
Suunnittelin pöytätason niin, että kuumeneva grilli ei osu puihin
vaan Siemen-Florasta ostamiini kiviin. Myös kivilaatat löytyivät sieltä.
Aitaus ehti juuri ja juuri valmistua ennen juhannusta,
sillä sateet ja koleus hidastivat projektia.
Toimivuus tuli ystävien kanssa testattua.
Mitenkähän nuo vanhat terassien aidat saisi tuunattua samaan henkeen?
Kuten varoitin, kuvia ja tekstiä oli paljon.
Mukavaa jos jaksoit lukea koko jutun!
Koko jutun kirjoittamisen ajan satoi kaatamalla - voih.
Miten mukavaa olisikaan herätä jälleen auringonpaisteeseen!
Nähdään!
Mökin saunasta olen kirjoittanut aiemmin,
Loppiaisena 2014 saunareissumme. on kirjattuna.
Mökin kuistista kerron tässä jutussa.
(Kaikki tuotteet on ostettu eikä ostopaikkojen kanssa ole tehty sopimusta heidän mainitsemisestaan.)
(Kaikki tuotteet on ostettu eikä ostopaikkojen kanssa ole tehty sopimusta heidän mainitsemisestaan.)