Vaikka kodissamme asuukin vain pitkiä ihmisiä, tarvitaan tikkaita silti. Kirjahyllyn ylimmälle hyllylle on joskus päästävä mm. tarkastamaan, ovatko siellä olevat pölyt kadonneet!
Haaveilin pitkään kiiltävistä mustista seinälle kiinnitettävistä design-tikkaista. Hienothan ne olivat, muttei niillä olisi edes yltänyt ylähyllylle, eikä muillakaan ns. keittiötikkailla. Katselin rautakauppojen tikkaita "sillä silmällä", eli miltä ne näyttäisivät mustamaalaamisen jälkeen. EI, en tosiaankaan halunnut sellaisia.
Kerran eräällä rakennustyömaalla törmäsin todella hienoihin tikkaisiin. Vanha herra sanoi hankkineensa ne varmaan 60-luvulla. Silitellessäni niitä hän ihmetteli varmaan ihastustani.
Siis kirpputorille, silmissä vanhat pyöreäprofiilirunkoiset tikkaat!
Karmaisevan kelmeän siniset vanhat rakennustikkaat lukuisine maalipilkkuineen nojailivat rennosti Liiterin oven pieleen. Askelmat olivat muhkuraiset ja likaiset. Tasajalkaa innosta hyppien lähestyin niitä ja kassalle mennessäni koetin salata innostustani. Neljäkymmentä euroa köyhempänä ja suunnattoman paljon onnellisempana palasin kotiin. Mieheni kommentteja en julkaise!
Olin monesti aikonut maalata tuon kiiltävän mustan kynttelikön, mutta nyt se rumilus sai sielunveljen.
Tikkaat uudessa puvussaan ovat kuin meille tehdyt - toimivat ja hieman kornit. Mutta niillä on tarina! Rakastan tavaroita, joilla on tarina. Niiden arvo on mittaamaton. Minulle.
j
