05 lokakuuta 2013

Paluu mökin tunnelmiin

 Syksy saapui ja talvi on edessä.
Kevätihmisenä selviän alkavan pimeän ajan yli kynttilöiden 
ja niiden luoman tunnelman voimalla.

Nyt on kuitenkin sopiva hetki avata vielä ovi mökkimme tunnelmiin.
 16 vuotta sitten paikka hankittiin ja 
seuraavina vuosina remontoimme ensin kuisti . sitten keittiön ja kamarin.
Siinähän se mökkimme sitten olikin:)

Mikään ei ole muuttunut siellä remontin jälkeen.
Tai no jotain pikkuviilausta joka vuosi, jokunen tyyny virttyneiden tilalle tms.

Tervetuloa nyt siis vierailulle , tiettävästi 1930-luvulla rakennetun, 
punaisen mökin keittiön ja kamariin.

Ainuttakaan ulkokuvaa talosta ei löytynyt, mikä kertoneekin sen viehättävyydestä jotain.
Ja kuinka ollakaan, ei ole myöskään kuvaa keittiön hellanurkasta,
enkä ensi keväänä nähdään kuvat "ennen" ja "jälkeen".


.






Kurkataan sitten kamariin.
Meillä oli ollut kellarissa jo vuosia tuo keittiön ruskea ruokapöytä ja 
alla kuvassa vilahtava peilipöytä.
Ne eivät koskaan ole minua  mitenkään erityisesti viehättäneet, 
mutten niistä hennonnut luopuakaan.
Syykin selvisi kun vuonna 1996 astuin mökin ovesta sisään:
ne kuuluvat tänne.
 Meinasin ihan unohtaa! 
Tänä kesänä maalasin muurin valkoiseksi ja koko huone valaistui.
Sinänsä tuo harmaa sinkkipinta oli ok, mutta niin suttuinen ja synkkä.
Nyt se valaisee valkoisena kamarin nurkassa 
ja keväisin varsinkin lämmittääkin mukavasti.

Kun katson näitä kuvia, 
niin mieleni kyllä tekisi hieman toisenlaista fiilistä, 
Tai sanoisinko, että kaipaisin hieman selkeämpää ja vähemmän pehmoa.
Mutta myönnän, että tyyli on tähän torppaan oikea.

Ehkä joskus?
 Kurkataan sitten vaikka seuraavilla kerroilla pihalle, 
pihan yhdenhuoneen rakennukseen eli vierashuoneeseen 
ja sen jälkeen vaikka rantasaunaan.

Kesäinen kukka vielä lopuksi ja
suosikki suojaruukkuni eli ruskea paperipussi.

Ulkona sataa ja on pimeää,
onneksi on muisto kesästä näin lähellä 
ja uuden kevään odotus edessä:)

Jhn





4 kommenttia:

Niina kirjoitti...

Sinulla on J aivan älyttömän hieno taito saada tilasta kuin tilasta lämmin ja kodikas! Voisin lähteä teidän mökille samantien, niin kutsuva se on!
Otathan kuvia teidän kodistakin! Olen inan ihastunut keittiöösi ;)

By Johanna Lehtinen/ Hullaannu ja Hurmaannu kirjoitti...

Ihan mielettömän kaunis helmi tuo teidän mökkinne!

Jhn kirjoitti...

Kiitos Niina ja Johanna. Mukavaa jos jopa minun surkeat valokuvat antavat hyvän kuvan, osaan kuvitella mitå kaimani olisi saanutkaan kamerallaan aikaan!
Kevättä odotellessa!

Unknown kirjoitti...

stan smith adidas
discount oakley sunglasses
coach outlet online
nike air max 95
packers jerseys
ray ban sunglasses discount
birkenstocks
pandora charms outlet
cheap rolex watches
coach outlet store online
20170329yueqin