09 tammikuuta 2014

BERTAN ISTUTTAMA

BERTAN ISTUTTAMA,
sanoi naapurin Ismo.


Bertan kuusi oli kapea ja korkea, arviolta noin 15 metriä, 
Se sai tuomionsa Seija-myrskyn aikaan.
Runko ei katkennut, se oli kaatunut juurineen.

Vuosirenkaiden mukaan se oli noin 55-vuotias.

Se oli aikanaan istutettu tontin sivulla olevan 
metsään johtavan portin kulmalle. Näin meille kerrottiin.
Voi kun näkisin joskus siitä valokuvan.
Kysyn ensi kesänä löytyiskö naapurista.


Bertan kuusi oli siis hyväntahtoinen kuusi:)
Koska se oli kaatunut juuri oikeaan väliin.

Jos se olisi kaatunut 2 metriä vasemmalle tai oikealle
olisimme korjailleen rakennuksia tai terassin rakenteita.


Tähän se oli matkähtänyt.
Kahden rakennuksen väliin. Mökin ja vierashuoneen.
Katkaisi ainoastaan yhden kirsikkapuun.
Ei  hajoittanut kattoja, ei kaiteita, ei rappuja.


Bertta-kuusi oli terve. Silti se kaatui.
Niin sitä voi tarina katketa,
ilman ulkoisia varoitusmerkkejä.

Uskon, että se oli kuullut mitä olin siitä sanonut.

Usein ja vuosien ajan olin harmittellut
Bertta-kuusen sijaintia:
Ilta-aurinko piilotteli sen takana joka päivä alkuillasta. 
Komea kuusi se oli,
emme olisi sitä koskaan malttaneet kaataa.



Enää ei piilottele aurinkoa.
Enää sen komeutta ei ihailla.


Lumimarjat olivat todistaneet puun kaatumista.
Lehdettömillä oksilla niin valkoisina ja puhtaina.


 Seija-myrsky oli näyttänyt voimansa myös muualla,
se oli irrottanut ja siirtänyt
 rannan terassin.
Ei hätää, meillä on kokemusta sen 
etsimisestä ja kokoamisesta.


IHAN PAKKO
on tähän perään laittaa 
 muutama kuva aiemmilta kesiltä.
Niiiiiiin odotan kesää ja 
erityisesti perinteistä juhannustamme
ystävien perheiden kanssa.



Tälle alimmalle vinolle rapulle siis kuusi mätkähti!


Ei tullut kaide- eikä kattoremonttia, onneksi!
Kiitos Bertta-kuusi!


Kesä mielessä,
kesää odotellessa!

Jhn




3 kommenttia:

Maarit kirjoitti...

Ol maar hyvä et ei jää kokemat "jokavuatine trakeria" Bertta kuuse takia!!
Onneks hän osas väistel nukkuma-, ja aurinko-otto paika hianoste ;)
Ps. Luanikast puusavotta pohjanmaan pojal :)

Jhn kirjoitti...

Juu kiitos!! Mää kerro ettipäi!

Jian Zhuo kirjoitti...

michael kors
coach factory outlet online
yeezy shoes
cheap oakley sunglasses
tory burch outlet online
coach outlet online
louboutin outlet
burberry outlet online
michael kors outlet online
cheap air max
20170329yueqin