03 maaliskuuta 2013

TAHDON, TIK TAK JA KUKKUU

 Elettiin vuotta 1958, kun nuoripari
Pirkko ja Antti sanoivat toisillen tahdon! 
Yksi vanhempieni häälahja on siirtynyt minulle muutama vuosi sitten.
Tik tak ja kukkuu- se on käkikello!

                                             
Sain isäni vanhempien, Helgan ja Laurin, häälahjaksi ostaman käkikellon itselleni! 
Kello oli viettänyt kymmeniä vuosia varastossa: säilytettävä aarre, muttei kuitenkaan käytössä.
Mieheni ja poikani olivat menneet "hattu kädessä" uusimaan pyyntöäni. 
Olin saanut kerran isältäni jo kieltävän vastauksen, 
mutta ajatus oli kypsynyt, eikä hän hennonnut vävypoikaa käännyttää takaisin ilman kelloa.
Sain silloin syntymäpaivälahjaksi heiltä kaksi paketti: toisessa kello ja toisessa valkoista maalia!
Sanoisin että elämäni hienoimpia hetkiä! 
Tällä kellolla on tarina ja se muistuttaa tärkeistä ihmisistä ja hetkistä.


 Alkuperäisen värisenä minulla ei ollut yhtään kuvaa, mutta googlaamalla löysin melkein samanlaisia kuvia.
Toinen viisarikin oli kadonnut, mutta korjattu ennen kuin sain kellon.


KAUNIS VAI RUMA?
Kauneus on katsojan silmissä:)
 Mielestäni käkikello on harvinainen esine kotona, 
sillä se saa huoneessa olijat väkisinkin hymyilemään! 
Lause katkeaa, ja katse siirtyy hetkeksi seinälle, tulee hymyiltyä!






 Maalasin taustan mattamustaksi ja nyt se aivan kuin häviää seinälle.
Lisäksi huoneessa oleva kaakeliuusi "komppaa kelloa", 
se on kellolle "sielunveli" krumeluureineen.


 Kellolla on kunniapaikka kahden ikkunan välissä, hiilenmustalla seinällä.
Kello  on paikkaansa pieni, mutta  
 i s o l l a   e g o l l a a n   
se täyttää koko seinän!
Mukavaa ja kiireetöntä 
viikkoa kaikille!

Jhn



10 kommenttia:

By Johanna Lehtinen/ Hullaannu ja Hurmaannu kirjoitti...

Aivan upea tuo käkikello ja kerrassaan ihana tarina kellon matkasta kotiinne :)

Jhn kirjoitti...

Kiitos, käkikellolla on tosiaan iso ego, pieni mutta tehokas huomionherättäjä!

Annukka kirjoitti...

Olen käynyt hullaantumassa ja hurmaantumassa kotiisi kaimasi blogissa ja nyt kun näin tuon valkoiseksi maalatun käkikellon, olen niin myyty, että tästä saat uuden lukijan samantien :).

Huomenna kaivan oman "perintö"käkikelloni kaapin kätköistä ja alan maalaamaan.
Kiitos tästä ihanasta vinkistä. Ei olisi tullut mieleenkään. Ja alkuperäinen ruskeanvihreä ei olisi koskaan päätynyt seinälle..

Jhn kirjoitti...

Kiitos kommentistasi ja tervetuloa lukijakseni.
Moni on käkikellosta puhuessani katsonut minua " karsaan" , mutta vaihtaneet ääntä kellossa kun nähneet sen kauneuden... valkoisena! Ollaan yhteyksissä, poikkean vastavierailulla!

Johanna / Hellan ja viinilasin välissä kirjoitti...

Olen jo kauan suunnittelut käkikellon hankkimista ja sen maalaamista. Nyt se pitää ehdottomasti tehdä, on tuo sen verran hieno!

Anonyymi kirjoitti...

Voi, kello olisi ollut hieno ihan aluperäisessä kuosissaan! Miksi maalasit sen?

Jhn kirjoitti...

Voihan se olla näinkin, mielestäni kuitenkin yli 30 vuotta kellarissa "kukaan ei halunnut " on paljon huonompi vaihtoehtio kuin tämä maalaaminen. Nyt se on esillä ja käytössä ja saan kertoa tämän tarinan. Siellä se olisi kellarissa edelleen kaikkien inhoamana muuten.

Unknown kirjoitti...

stan smith adidas
discount oakley sunglasses
coach outlet online
nike air max 95
packers jerseys
ray ban sunglasses discount
birkenstocks
pandora charms outlet
cheap rolex watches
coach outlet store online
20170329yueqin

Unknown kirjoitti...

polo ralph lauren outlet
coach outlet store
kd 9 shoes
kate spade outlet
nike free flyknit
supra shoes
christian louboutin outlet
yeezy boost 350
prada outlet
pandora charms
mt0713

Unknown kirjoitti...

www0416nike shoes
ralph lauren outlet
michael kors handbags
nike huarache
coach outlet
chicago bulls
snapbacks wholesale
converse shoes
coach outlet store online
nike air huarache