07 marraskuuta 2012

TIKAPUITA PITKIN...

Vaikka kodissamme asuukin vain pitkiä ihmisiä, tarvitaan tikkaita silti.  Kirjahyllyn ylimmälle hyllylle on joskus päästävä mm. tarkastamaan, ovatko siellä olevat pölyt kadonneet!

Haaveilin pitkään kiiltävistä mustista seinälle kiinnitettävistä design-tikkaista. Hienothan ne olivat, muttei niillä olisi edes yltänyt ylähyllylle, eikä muillakaan ns. keittiötikkailla.  Katselin rautakauppojen tikkaita "sillä silmällä", eli miltä ne näyttäisivät mustamaalaamisen jälkeen. EI, en tosiaankaan halunnut sellaisia.

Kerran eräällä rakennustyömaalla törmäsin todella hienoihin tikkaisiin. Vanha herra sanoi hankkineensa ne varmaan 60-luvulla. Silitellessäni niitä hän ihmetteli varmaan ihastustani.

Siis kirpputorille, silmissä vanhat pyöreäprofiilirunkoiset tikkaat!

Karmaisevan kelmeän siniset vanhat rakennustikkaat lukuisine maalipilkkuineen nojailivat rennosti Liiterin oven pieleen. Askelmat olivat muhkuraiset ja likaiset. Tasajalkaa innosta hyppien lähestyin niitä ja kassalle mennessäni koetin salata innostustani. Neljäkymmentä euroa köyhempänä ja suunnattoman paljon onnellisempana palasin kotiin. Mieheni kommentteja en julkaise!

Olin monesti aikonut maalata tuon kiiltävän mustan kynttelikön, mutta nyt se rumilus sai sielunveljen.
Tikkaat uudessa puvussaan ovat kuin meille tehdyt - toimivat ja hieman kornit. Mutta niillä on tarina! Rakastan tavaroita, joilla on tarina.  Niiden arvo on mittaamaton. Minulle.







12 kommenttia:

By Johanna Lehtinen/ Hullaannu ja Hurmaannu kirjoitti...

Aivan upeat nuo tikkaat, onnittelut loistolöydöstä ja sen jälkeen hyvin tehdystä maalaustyöstä!

SisustEllen kirjoitti...

Hei!
Kirjauduin lukijaksesi - kiitos sähköpostista:)Tervetuloa vastavierailulle<3

M kirjoitti...

Vieläkö sulta löytyy nuo tikkaat? Jos löytyy, voisitko laittaa minulle meiliä meja@welho.com. Kiitos! :)

Jhn kirjoitti...

Ok, laitan emailia😀

Unknown kirjoitti...

adidas nmd runner
gucci borse
louboutin sale
burberry outlet
coach outlet store
adidas yeezy boost
coach outlet online
polo ralph lauren outlet
hermes bags
fitflops sale
20170329yueqin

Unknown kirjoitti...

polo ralph lauren outlet
coach outlet store
kd 9 shoes
kate spade outlet
nike free flyknit
supra shoes
christian louboutin outlet
yeezy boost 350
prada outlet
pandora charms
mt0713

xjd7410@gmail.com kirjoitti...

20171209 junda
uggs outlet
football shirts
uggs outlet
thomas sabo
polo ralph lauren outlet
nike air max 90
pandora jewelry
uggs outlet online
mont blanc pens
puma outlet

Unknown kirjoitti...

ugg boots
canada goose outlet
supreme shirts
ray ban sunglasses discount
michael kors outlet store
uggs outlet
mlb jerseys
hermes bags
adidas outlet online
louis vuitton handbags
mt1227

Unknown kirjoitti...

www0416nike shoes
ralph lauren outlet
michael kors handbags
nike huarache
coach outlet
chicago bulls
snapbacks wholesale
converse shoes
coach outlet store online
nike air huarache

chenmeinv0 kirjoitti...

louboutin
brazil world cup jersey
michael kors outlet
air max
ralph lauren outlet
orologi rolex
nike free
bottega veneta
christian louboutin
michael kors
2018.6.12xukaimin

Nu Amoorea kirjoitti...

The article is good. Also visit my article, read and share too. God willing useful. :)

Cara Mengobati Gondok di Leher
Obat Benjolan di Belakang Telinga/Leher
Obat Benjolan di Kepala Alami
Obat Tremor Herbal

deasat kirjoitti...

replica bags sydney look what i found d7z06z0i07 replica zara bags browse this site z2p87v3w19 replica louis vuitton replica bags paypal p3w43h8w73 hop over to this website j4g45z1y67 replica gucci bags replica bags dubai