05 elokuuta 2014

MÖKKILUKSUSTA ON ULKOSUIHKU


Nro 47: 5.8.2014


Olisiko mökkiluxus tiskikone, pyykinpesukone, poreallas...?
Jokainen meistä valitsee omansa. 
Meidän uusin mökkiluksus on ulkosuihku.

Olen haaveillut ja puhunut siitä jo monta kesää.
Ajatus ja fiilis houkutti: ulkona suihkuttelusta taivasalla, 
helteisenä päivänä tai kuutamolla meren äärellä pesusta.
  

Sen aika tuli viime tiistaina! 
Vihdoin paikka, ulkomuoto ja tekotapa hahmottuivat päässäni.
Tarvittiin siinä myös tussi ja yksi kertakäyttökautanen, johon suunnitelman tein.



Aamulla siis puutavarakauppaan hakemaan "kakkosnelosta" 
neljä kappaletta 190 cm pitkiä.
Vesijohtoliikkeeseen menin kasteluletku ja suihkuputki kädessä.
En ollut ehkä ihan perusasiakas: kerroin että nämä pitäisi saada liitettyä yhteen 
ja hanakin vielä väliin.  Ja jotenkin ne vielä kiinni puuhun. 

Hyvien palvelukokemusten, kympin vesitarvikeosat ja 24 euron puut 
mukanani palasin nopeasti mökille, sillä päällä oli valtava hinku
 aloittaa ja ennen kaikkea saada suihku valmiiksi.


Joitakin vuosia sitten äitienpäivälahjaksi saamani sirkkeli maitokärryyn
ja saunasta jääneitä seinälautoja laskemaan. 
Ne olivat jo kahdetsatta kesää käyttämättä maanneet saunan alla.


"Partaveitsi"-lauta on suosikki lautaani.  
Se on alaspäin leviävää kaunista ulkoseinälautaa, varsinki 60-luvun taloissa käytetty. 
Levenevän laudan jiirikulmien tekoa hieman kummastelin, varsinkin toisen pään:)
Muutaman laudan jiirisahauskokeilulla siitä selvisi siis blondikin.
Sahausjäljellä en voi repostella. Olisikohan sahaustekniikassani jotain korjattavaa?
Isäntä sanoi, että jos ne kelpaa minulle niin ne kelpaa kaikille!
Mitähän se tarkoitti?


Koko tiistaipäivän oli hellettä, mutta meidän rantaan sopi
voimakas etelätuuli, joka vilvoitti mukavasti ja hävitti paarmat.
Isännän apua tarvittiin kun maahan iskettiin 
neljän tuuman painekyllästetty tolppa suihkua varten sekä putkiliitosten tekemisessä.


Muuten hän ei paljon suihkusta paineita ottanut, 
mutta oli henkisenä tukenani ja apuna tarpeen vaatiessa.


Jokainen suihkuseinämän puu tuli tuulisen ja lämpimän päivän aikana 
maalattua kahteen kertaan Vinhalla, mustalla ja valkoisella.
Takaseinän kokosin ensin terassilla,  molemmat päät jiiriin sahattuna.
Nyt rupesikin jo runko hahmottumaan ja into vaan lisääntyi.



Vesijohtona toimii  kasteluletku ja kylmä vesi, veden lämmittäjänä aurinko.
Lämmintä vettä on siis vain letkullinen, tähän aiomme
ensi keväänä tehdä ehkä pientä parannusta. 


Vaikka tässä suunnassa ei katselijoita olekaan,
laitoin silti mustan pellavakankaan suojaksi.  
Toisessa sivussa on kuja, sen sisällä puuripa.
Niiden läpi ruuvattiin toinen sivu karmiin kiinni ja 
toiseen yläkulmaan purjerengas ja koukku. 
Se on siinä!



Ensimmäinen suihkutus osoitti, että pohjalle tarvitaan ritilä.
Eihän kello ollut kuin vasta 21, homma oli tehtävä loppuun.
Yksi 5,4 metrin pituinen painekyllästetty lauta oli jäänyt. 
Se kuuteen osaan ja alle pari vanhaa lautaa.
Saman tien harmaa puuöljy päälle.


Seuraavana aamuna sitten jo suihku tuli kokeiltua.
Hieman olii vesi kylmää, mutta tunnelma oli aivan kohdillaan!
M i k ä   f i i l i s !

Eric Hoffer on kirjoittanut unelmiensa toteuttamisesta:

"Meille sanotaan, että kyky ja taito
luo omat mahdollisuutensa.
Mutta usein käy niin, että
nimenomaan vahva tahto
luo paitsi omat mahdollisuutensa myös
tarvitsemansa kyvyt ja taidot."


Jhn







04 elokuuta 2014

MEREN VOIMA

Nro 46: 4.8.2014


ENNEN                   JÄLKEEN

Vanha kansa kertoo aina tarinoita meren voimasta.
Ja me kokemattomammat emme sitä usko ennen omia kokemuksia.

Mökin rannassa on ollut yli 10 vuotta kahden kallion valissä
lautarakenteinen terassinpohja pöytäryhmälle.

Sen kokoaminen ja kasaaminen joka kevät ja syksy on melkoinen puuha.
Viime vuosina olemme ottaneet sen riskin, 
että hajotkoon jos tulee kova talvi. Ja onhan niitä tullut. 
Tänä keväänä se oli palasina pitkin rantaa, 
muutama vuosi sitten se löytyi keväällä naapurin laiturin päältä.


Tässä valmis uusi terassi uudessa paikassa, 
vanhoista laudoista koottu teelmyksemme.
Teimme sen mieheni kanssa toukokuun  lämpimien päivien iltoina.
Yhtään uutta lautaa emme tarvinneet. 
Siinä on vanhan terassin parhaat laudat sekä
  saunan vanhat rappulaudat.

Terassin taakse löimme kolme "kakkosnelosta",
niiden väliin pingotin ulos tarkoitetun
markiisikankaan tyyppisen homesuojatun kankaan.
Kangas on mustanharmaa (kuvissa se kiiltää kummasti).


Näky oli tosiaan ennen aloitusta lohduton talven jäljiltä.
Tässä vanhoja paloja on jo koottu osittain uuteen paikkaan.


Toivomme uuden paikan, tämän "ankkuroinnin" sekä
kulman ison kiven pitävän terassin paikoillaan seuraavat talvet.


 Kaadoimme uudelta paikalta puita ja vieritimme isoja kiviä pois tieltä.
Hakkasimme puun juuria poikki, pohjalle levitimme juurimattoa.
Mukavaa kevätpuuhaa, jossa näkee kätensä jäljet heti!



Ensimmäisenä iltana meri oli tyyni,
kannoimme terassille vanhat 80-luvulta lähtien 
loistavasti palvelleet tuolit. 
Niitä merituulet ovat paiskineet alas laiturilta useita kertoja,
Lukuisia kertoja niitä on korjattu ja petsattu.
Niistä ei voi vielä luopua, ovat niin hyvät istua!


Kuvassa vasemmalla vielä pohdiskelua terassin muodosta,
tätä terassia suunniteltiin vasta tekovaiheessa.
Liuskekiviä löytyi tontilta muutamia ja muutama ostettiin lisää.



Liuskekivet yhdistävät nyt uuden terassin ja saunan rappuset.
Reitti uimasta saunaan voi käydä tästä.



Kaadettujen mäntyjen rungoista teimme jakkaroita terassille.
Kuoriraudalla sain niistä kuoret pois, päivän kuivaus ja 
valkoista Vinhaa päälle.
Saa nähdä miltä näyttävät ensi keväänä?

Nuotiopaikan kelopölkyt maalasin mustalla Vinhalla,
niiden uskon säilyvän hyvänä usean vuoden.




Kesä on tähän saakka ollut hieno,
on paleltu ja hikoiltu, laiskoteltu ja kestitetty vieraita.
Ja saunottu ja saunottu ja vielä kerran saunottu!

Huomenna kutsuu jo työ. 
Töihinkin on nyt mukava mennä.
Ja kaunis kesä jatkuu.





Näihin auringonlasku- ja kuutamokuviin
päätän tänään turinani!

Jhn